Hyvää uutta vuotta!

Toivottavasti uusivuosi tuo tullessaan jokaiselle jotain hyvää. Omalla kohdallani toivon saavani tämän liiketoiminnan hyvään alkuun, että tämä tulisi auttamaan mahdollisimman paljon kuljetusalan yrityksiä ja kaikkia alalla työntekijöitä. Oli sitten kyseessä auton ratin takana elantonsa tienaava tai koneiden kanssa työtään tekevä taho.

Jatketaan tarinaa.

Volvon ratin takana sain siis ensi kosketusta moneltakin kantilta alaan. Webaston käyttö yhtenä jota en muistaakseni vielä ole maininnut. Kyseisen aikakauden kuormureissa ei ollut vielä automaattisia lämmön säätöjä. Ensimmäisen yön aikana heräsin hiestä märkänä. Sanoisin että saunan lämmitys käy vertauskuvana. Kun ei pakkasia ollut vielä syksyllä ja lämmityslaite tuli laitettua varmuuden vuoksi ''riittävän'' isolle, sai siinä lämpöä kabiiniin.      Toki siihen oppi nopeasti. Mutta onhan tuo automaattinen lämmön säätö nykyisin mukava.

 Aikakaudella on tapahtumia mielessä sieltä joita en osaa laittaa tarkaan. Osa on tapahtunut ennen kyseistä kuormaa ja osa jälkeen. Purkupaikkojen etsimistä, se käteistankkaus sai joissain paikoissa huomiota ja rautakangen käyttö kuorman purkuun kun vastaanotto päässä oli jo ovet kiinni ja matkaa piti päästä jatkamaan. Parkanossa kun kiipesin saamieni ohjeiden mukaan portin yli avaamaan kulkuväylän itselleni, siellä se pyöreän vartijan punainen naama kun ei ymmärrystä meinannut toimilleni löytyä. Hetken aikaa mietin että onkohan tuo punaisuus ärtymyksestä vai saako se kohta jonku sairaskohtauksen.  Ja se karttojen puuttumisen tuoma lisämauste purkupaikoille suunnistamisessa.

Vaasaan keskustan tienooseen tutustumisesta on jäänyt mieleeni hetki, jollaista en suosittele kokeilemaan. Purkupaikkaa etsiessäni paperikartan muistikuvan avulla suuntima oli kyllä suurinpiirtein selvillä. Täydellä kuormalla hortoillessani siellä päädyin kääntymään yksisuuntaista väärään suuntaan. En sitten millään muista miten päädyin kääntymään sinne, mutta siellä sitä kuitenkin oltiin. Kadun pätkä ei ollut pitkä, ja tiesin viereisen kadun vievän minut purkupaikalle. Pääsin kyllä äkkiä pujahtamaan ilman vastaantulevaa liikennettä seuraavaan risteykseen, mutta siinä olevissa liikennevaloissa oli käynyt pieni suunnittelu virhe, minulle ei tullut lainkaan vihreän valon tuomaa ajovuoroa. No siitäkin selvittiin, ja saatiin lisää aihetta huumorille jälkeen päin.

Raudan ajo loppui itseltäni silloin työtapaturmaan. Olin jossain Hyvinkää- Nurmijärvi alueella lastaamassa kuormaa pohjanmaan suuntaan. Suurin osa kuormasta oli jo kyydissä, sidoin kuormaa perävaunun etuosassa kun trukki toi peräpäähän lisää tavaraa. Hieman säikähdin trukkikuskin osuvan pressuun, pieniä juoksuaskelia perävaunussa ja hyppäsin jonkin terävän reunan päälle. Naksahdus kulkeutui kropan sisällä korviin asti kun jalkaterästä murtui luu. Ei sillä paljon enää kävelty. Yritin kyllä jatkaa lastausta vielä seuraavassakin paikassa muttei siitä mitään tullut. 

Paikalle saatiin nopeasti kaverini tuuraamaan, ja itse lähdin kohti Hyvinkään sairaalaa. Sinne päästyäni nilkuttelin kohti ensiapua, meno oli ilmeisesti sen verran nihkeää että joku toi minulle kyynärsauvoja vastaan siellä. Sairaalaan en kuitenkaan sisään päässyt. Vastaanotossa sanottiin että on niin paljon porukkaa, että jos en ole paikkakuntalainen minun täytyy mennä kotipaikkakunnalle hoitoa kysymään. Siitä ajelin itse henkilöautolla Keravan ensiapuun, jossa asiaa hieman ihmeteltiin. 

Kyseisen sairaalan kohdalla tämä ei ollut ainut kerta kun ei hoitoon porukkaa otettu. Edellisessä blogi kirjoituksessani kerroin veljelleni sattuneesta onnettomuudesta, jossa scania meni lunastukseen. Ambulanssi vei silloin scania kyydissä olleen siskoni kyseiseen sairaalaan, ja heidät laitettiin matkoihinsa sieltä seuraavaan sairaalaan. Nykyinen minä ei sieltä olisi lähtenyt, meillä kun kaikilla on Suomen kansalaisina oikeus hoitoon ensiavussa kotipaikkakunnasta riippumatta. Ainakin minun käsityksen mukaan.

Niihin aikoihin tapasin lasteni äidin, joka oli nuorelle miehelle myös yksi vaikuttava tekijä haluttomuuteen jatkaa reissutyötä. Tosin täytyy sanoa että itsetuntoa hiveli kun ajojärjestelijä soitteli kysyäkseen vain milloin olen tulossa takaisin. Kovalla työllä saa kyllä luotua mainetta, mutta on se ollut minulle myös valtava riippa matkan varrella. Se halu saavuttaa mainetta tekemällä enemmän kuin kukaan muu. Joko nopeammin tai enemmän kuin muut, mielellään tietenkin molempia. Kuluttava tapa tienata elantonsa.

En mennyt enää takaisin raudanajon pariin, ja loppujen lopuksi palkan saantikin alkoi jo takkuilla. Ajoin hetken aikaa saman autolijan palveluksessa ilmastointiputkia kevytkuorma-autolla vielä, ja siitä palkkoja kävin hakemassa maksuvelvollisen kotiovelta asti. Ei ollut kaveri vain kotona silloin. Talousvaikeudet olivat saavuttaneet tämänkin kaverin. Loppujen lopuksi sain loput rahani pienellä kiristämisellä. Tiesin että kaikkia ajossa olleita kuorma-autoja yrityksessä ei oltu katsastettu. Sen sijaan että olisin asiasta muualle ilmoittanut, laitoin työnantajalle viestiä että jos rahaa ei ala kuulumaan teen ilmoituksen siitä. Maksu tuli suht nopeasti. Ikävä asia, ja puhuimme kyllä hänen kanssaan asiasta. Ei jäänyt kummallekkaan hampaan koloon mitään. Hän on jälkeen päin kuulemani mukaan pärjännyt hyvin alanvaihdon jälkeen. Hieno juttu.

Kuitenkin tuo pyrkimys tehdä aina vähän enemmän kuin muut vei minut lopulta jatkuvaan työpaikan vaihto kierteeseen. Taisi siinä mennä vaimokin ja tyttöystävä samoilla periaatteilla. Edellä mainitut eivät olleet elämässäni samaan aikaan. Tietyllä tavalla sain paljon kokemusta erilaisista työpaikoista, mutta ei se ole kenellekkään suositeltava tie. Työpaikan vaihtaminen antoi hetkeksi uutuuden viehätystä, ja paljon tekevä saa alkuvaiheessa kehuja enemmän. Väsyn painaessa sitä alkoi muodostaa erinlaisia ajatuksia pielessä olevista asioista joita käytti itselleen selityksenä vaihtaa maisemaa jälleen.  

Yksi iso oppini on ollut pitkäjänteisyyden löytäminen. Lyhyt aika täydellä teholla on huonompi kuin pitkä aika sopivalla teholla. Tämän aloin löytämään noin seitsemän vuotta sitten kun löysin oman paikkani Pirkanmaalta. Viimeisin työsuhteeni kuljettajana kesti reilu 5,5 vuotta. Enkä autoilijan takia vaihtanut. Siinä tuli paljon muuta, jotka johtivat siihen että kouluun läksin. Oma kehitykseni ihmisenä ei ole jäänyt vain koulun tarjooman pariin, vaan olen käyttänyt paljon aikaa myös ajatusmaailmani kehittämiseen. 

Tiedon lisääntyessä huomasin jo melko varhain miten vähän sitä loppujen lopuksi tiesi. Ajatusmaailman työstämisessä esimerkiksi Helena Åhmanin kirja ''keskustelu älykkyys painetilanteessa'' sai minut ajattelemaan omaa aiempaa rajoittuneisuutta näkemyksissäni. Suosittelen lukemaan. Hyvänä jatkona toimii Kyseisen henkilön toinen kirja ( Tilannetaju: päätä paremmin), jonka hän kirjoitti yhdessä tv:stä tutun Harri Gustafsbergin kanssa. 

Näitä, kuten edellisessä kirjoituksessa omaa kehityskaarta puntaroidessani, oman tämän hetkisen tilanteen tunnustamalla luo itselleen mahdollisuuden kehittyä.  

Siinäpä tarinaa tälle viikolle.

Transpointin ajossa jatkoin tämän jälkeen jonkin aikaa. Jako-autolla ja yhdistelmäajoneuvolla eri alihankkijalla. Siitä lyhyesti ensikerralla ja tarinaa siitä eteenpäin siirrytään myös.

      Mitä nyt on meneillään.

Sivuston kehittelyyn olen pyrkinyt syventymään. Kohtapuoliin on tulossa palaveria tuon kirjautumista vaativan osin sisällön kehitykseen. Tarkoitus on saada osio toimimaan siten, että siellä voisi ilman omaa nimeä kirjoittaa omia murheita ja vastaavia. Osioon on suunnitelmana tehdä laajempaakin sisältöä, niitä avaan myöhemmin enemmän.  Ensikuun puolella on tulossa myös rahoitukseen liittyvään puuhaan varattava aikaa. 

Toivon mukaan pääsen maaliskuun puolella aloittelemaan toimintaa kunnolla. Asiakkaita voin ottaa vastaan jo nyt, ja sähköpostitse yhteyttä ottaville soittelen jotta voimme puhelimitse käydä läpi asiat. Naamatusten tapaamisestakaan en suorilta kieltäydy, reissuun lähtö on kuitenkin vielä hetken aikaa aikataulullisesti haastavaa.

Monesti olen kuullut sanottavan että hyvä kirjanpitäjä on painonsa arvosta kultaa. Omat kokemukset kirjanpitäjän palveluista on vaihtelevat. Hyviä ja huonoja, ei ehkä ihan ostopalveluina ole sattunut kohdalleni sellaista mieleen jäänyttä helmeä. Opiskellessani olen pariin törmännyt, ja sellaisen haluan omaan tiimiin toimintaa kehittämään kanssani. Yhden miehen show tästä ei tule, vaikka oman taustani kautta haluan asiakkailleni olla parasta mahdollista tarjoamassa. Tehden sen suoraselkäisesti, kuten tämän yrityksen arvoihin kuuluu. 

Rekkakuskilta rekkakuskille, ja kaikille kuljetusalan työntekijöille. 

Joni.Niskanen@vdcenter.fi

Hyvää uuttavuotta arvon kolleegat. Pysykää yhtänä kappaleena, palaamme asioiden äärelle ensivuonna.