Rekan rattiin pääsy oli hieno kokemus silloin kun siinä oli uutuuden viehätystä vielä. Iveco eurostar isolla hytillä oli jakoauton nakkikopin jälkeen oikein mukava. Joskin seuraavan kymmenen kuukauden aikana kyseinen yksilö jätti yksitoistakertaa tienposkeen minut. Alkuun käynnistys tehtiin rekan alle ryömimällä, ja ruuvimeisselillä startin päästä starttaus. Lisää jännitystä antoi se, ettei käsijarru toiminut ollenkaan. Muistan kerran asiakkaalle mäen harjalle tavaraa purkaessa kuinka ensin hieroin kuormurin paikallaan pysyvään asentoon ja perälaudalla touhutessani huomasin kuinka iveco alkoi hiljalleen valua alamäkeen. Sain toki juoksemalla kuormurin kiinni, mutta asiakkaan naamasta ei paljoa sympatiaa nähnyt.

Veljeni tuli hieman perässäni samaiseen yritykseen töihin. Kumpikin meistä aloitti täysperävaunun ratissa ilman e-korttia. Se toki saatiin lyhyen ajan sisään hankittua meille. Silloin rekkakortin sai vielä insin ajamalla ja olit valmis töihin, jos vain työpaikan sai. 

Kyseinen taival yrityksen palveluksessa sisälsi jos jonkin tyyppistä tilannetta.  Ensimmäinen merikontin palautus satamaan oli mieleenpainuva kokemus. minulla ei ollut mitään tuntumaa satamassa tapahtuvaan touhuun. Tyhjien konttien palautuspaikan löydettyäni ei käynyt mielessäkään että konttilukot on avattava ennen kurottajan eteen ajoa. Nostopaikalla kun sitten hyppäsin ovesta ulos ja aloin työkinttaita käteeni sovittelemaan, huomasinkin jo kuinka iveco lähti kohti yläilmoja. Yksikään rengas ei ottanut maahan kiinni pariin sekunttiin.

Konekuski oli hyvin ymmärtäväinen, niinkuin satamassa yleensäkin. Luultavasti vain saadakseen koneen mölinän yli itsensä kuulumaan, korotti ääntään useamman oktaavin ilmoittaen että ne v***un konttilukot avataan ennen nostopaikalle tuloa. En ajanut toista kertaa konttilukot kiinni kurottajan eteen.

Työpäivien kulku oli meillä poikkeuksetta tämä. Minä ajoin perävaunun Järvenpäähän purkuun, jakoajoa Mäntsälään päivä ja iltäpäivällä noutoja keräten yhdistelmä takaisin pasilan terminaaliin. Siitä sitten yöksi runkolinjalle, muutama tunti unta ja sama uudestaan. Veljeni ajoi uudenmaan alueella saman yrityksen toimia ns. raskaanpuolen ajossa päivät ja läksi yöksi runkolinjalle. 

Näistä yön runkolinjoista on muutama asia jäänyt mieleeni. Ensi kertaa kun suuntasin Parkanon suuntaan, otin vartin nokoset jollain levikkeellä. Sen verran oli pönttö sekaisin, että kun olin päässyt kunnolla vauhtiin piti soittaa veljelleni ja kysyä mihin minä oikein olinkaan matkalla. 

Muuta kivaa oli kun talvi pakkasella Mikkelin runkolinjalla lämmityslaitteenmoottori hajosi. Reilun parikympin pakkasessa liian kevyellä vaatevarustuksella matkatessani, kävin välillä huoltoasemalla lämmittelemässä. Loppujen lopuksi kun aikataulu alkoi tuntua liian kireälle, eikä rajoitin toiminut, painoin kaasupoljinta hieman syvemmälle. Ajoin matkalla muun muassa express-bussin edelle moottoritiellä.

Loppujen lopuksi päädyimme ratkaisuun jossa jaoimme nukkumavuorot. Aloimme ajaa veljen Volvolla runkovuoroja Pasila-Uusikaupunki-Pasila välillä. Tyhjät kaasukontit sinne ja täydet takaisin. Minä ajoin mennessä, kun ei ollut adr-korttia ja veli takaisin kun hänellä oli adr-kortti. Eihän se laillista ollut, mutta silloin sen sai itselle selitettyä kun ei ollut paremmasta tietoa. Ehkä siinä osaltaan myös vaikutti se, ettei ollut mitään koulutuksia jossa seuraamusten ymmärtämiseen olisi nuorimies saanut pohjaa. 

Adr-kortin puuttuminen selvisi kyllä ajojen tarjoajalle myöhemmin, kun sinne olisin suoraan töihin päässyt. Ei ollut sekään kovin positiivisen vastaanoton saava tieto. Tässä näitä asioita kirjoittaessa ja asioita muistellessa miettii itsekkin että tämän päivän tiedolla moni asia olisi mennyt huomattavasti järkevämmin. Kokemus on omalla kohdallani asia jota osaan arvostaa.

Ehkä olisi myös jäänyt kokematta kokemuksen myötä Toivakan mäen lasku virheellisen painojakauman kanssa. Talvikeli, lankkua perävaunu täynnä ja vetäjässä toimistopöytiä. Ennen linjalle lähtöä kävin kysymässä ajojärjestelijältä että voiko asialle tehdä jotain kun painot on jakautunut todella huonosti. Ei voi, ja matkaan vain. Mäen laskettuani mutkan jälkeen ihmettelin kuka idiootti lähtee ohittamaan minua vaikka toinen rekka tulee vastaan. Se oli minun oma perävaununi joka oli lähtenyt liirtoon. Perävaunujarrun kahvaa tavoittelin kun vauhdin lisääminen ei ollut vaihtoehto. Käsi osui käsijarrukahvalle, vedin sen alas jä päästin heti ylös kun huomasin virheeni. Jostain perävaunu sai pitoa kuitenkin liikkeen ansioista ja vetäytyi suoraksi juuri ennen kuin vastaantuleva rekka pyyhälsi ohi.

Asia jota en suuremmin tässä avaa tapahtui myös aikana jolloin olimme siellä ajossa. Konginkankaan onnettomuus. Muistan vieläkin tunteen kun tiesin kyseisellä runkolinjalla olleen kaksi rekkaa menossa. Veljeni ajoi toista näistä. Aamulla sain vasta terminaaliin saavuttuani tietää että onnettomuus on tapahtunut. Soittelin heti veljelleni useita kertoja tavoittamatta häntä. Loppujen lopuksi hän soitti takaisin, oli nukkumassa terminaalin pihan perällä Volvossaan asiasta tietämättä. Omalla kohdallani tunsin helpotusta. Sekä tästä että myös niistä kaikista muista tilanteista joissa olin niin sanotusti luodin onnistunut väistämään.

Seuraavalle kerralle voisin jatkaa kuinka saman autoilijan palveluksessa ajo vaihtui toisentyyppiseen touhuun.

Mitä nyt on tekeillä

Tämä projekti tulee ottamaan aikaa ennen kuin suuria näkyviä asioita saa tehtyä. Olin jo alunperinkin valmistautunut tähän enemmän maratooni tyyppisenä kuin sprittinä. Uskon vahvasti että kuljetusalalta löytyy yhteisöllisyyttä niin paljon että saamme yhdessä aikaan muutoksia. Kun automiehen selkänahasta on otettu riittävästi, vapautta nujerretaan liian pitkälle, ja yksinkertaisista asioista tehdään monimutkaisia uskon että tulemme jossain vaiheessa siihen pisteeseen että olemme valmiita tekemään asioille konkreettisia toimia. Oma kokemukseni on että tekemiseltä on tähän asti puuttunut keulakuva ja kasvot. Olen valmis laittamaan itseni tulilinjalle tässä, ja halukas tekemään töitä asioiden eteen. Se tarvitsee rahaa, ja sitä saadakseni toivon että voimme keskittää palveluita yhden katon alle. Eli minä tarjoan teille palveluita, joita te tarvitsette. Saan korvauksen ja tämän myötä edellytykset tehdä tekoja. 

Me yhdessä, eikä minä yksin. Ei minun napa edellä, vaan yhteen hiileen puhaltamalla. Kuin kauan sinä tai te haluatte valittaa kahvipöydässä kurjuudesta tekemättä millekkään mitään? Minä haluan saada aikaan paljon suurempaa kuin kirjanpidon nakuttelua, mutta sitä kautta saan avattua tien sekä tulopuoleen, että myös katelaskentaan. 

-Rekkakuskilta rekkakuskille, ja kaikille kuljetusalan työntekijöille.

Apua Tienpäälle osio

Renkaan rikkoutuessa tienpäällä, se on yleensä noin 1000€ kerta kulu. Tähän on olemassa ainakin hieman edullisempia vaihtoehtoja ja yhteystietoja joiden parissa tulen myös puurtamaan kunhan aikaa lohkeaa. Kiirettä pitelee siis aikalailla.

Hinausliike puolella ajatukseni ohjautuu siihen, että saisimme rakennettua verkoston jossa ei ole isoa ketjua vetämässä välistä, vaan löytäisimme täältä yhdestä paikasta jokapuolelle sen avun yhtä helposti.

Myös pienkorjaamot, huoltoauton omaavat ja eripuolilla suomea hydrauliikkaletkuja tekeviä tahoja kaipailen ja tulen etsimään tuonne apua tienpäällä osioon.

Onko sinulla tällaista palvelua tarjota, tai osaatko suositella tällaista paikkaa?

Tuleeko sinulle mieleen asioita joihin tienpäällä olisit kaivannut apua?

Mitä asioita sinun mielestäsi kuljetusalan parantamiseksi tulisi tehdä?

Lähetä meille viestiä vdcenteroy@mail.com

-Rekkakuskilta rekkakuskille, ja kaikille kuljetusalan työntekijöille.