Puunajossa oli mukava päästä alkuun uudemman kerran. Jotenkin näin jälkeen päin katsoen itselleni on ollut siistillä kalustolla aika suorakin yhteys työn mielekkyyteen, näin ollen silloinkin motivaatiota kyllä riitti.

Silloin jo huomasin että yövuorot olivat itselleni epämiellyttäviä. Joillekin se sopii, ja toisille ei. En oikein koskaan ole voinut päiväs aikaan tehdä muuta kuin odottaa töihin lähtöä, joten sitä on kokoajan joko tekemässä töitä tai odottamassa milloin pääsee tekemään.

Korvien välissä tämä asia varmasti paljon muodostetaan, kuten moni muukin asia. Se on hyvä tiedostaa meidän kaikkien myös muilla elämän osa-alueilla.

Tuohon lisäsi itselläni kuomitusta se, että kuljin Helsingistä Junalla töihin edes takaisin ollen työviikon vieraan nurkissa nukkumassa. Vaikkakin minulla oli käytännössä oma kulmaukseni alakerrassa, eikä seura huonoa ollut talon väen puolesta, niin koti on aina koti jossa rentoutuminen tapahtuu omilla ehdoilla.

Sattumuksia tuolla suht lyhyellä, reilun puolen vuoden työpestillä riitti. Yhden vuoronvaihdon muistan erityisesti, kun jo päivävuoroa lopettaessani huomasin työkaverin olevan todella väsynyt.

Painelin kaupan kautta syömään, ja suoraan nukkumaan. Jotenkin tiesin että kaverin vuoro jää lyhyeksi. Enkä ollut väärässä. Kun vuoroni koitti jatkaa seuraavaan päivä vuoroon piti minun odottaa reilu vartti että saan vuorokausi levon täyteen.

Moni saattaa tässä kohdassa ajatella yövuoron kaverista eriäviä mielipiteitä, mutta minulle se oli se kohta jolloin tarvitsee laittaa itseä likoon kaverin puolesta. 

Kyseisellä vuorolla työkaveri oli jäänyt mäkeen kiinni, paikassa josta ajettiin kuorma kaupalla ilman ongelmia puita. Tästä sain kuulla kuittailuja kaveriin kohdistuen pitemmän aikaa. Sain sen kyllä loppumaan, kun kysyin että eivätkö muut ole koskaan jääneet mäkeen kiinni.

Se väsymys oli siinä se tekijä, ei osaamisen puute. 

Muistan kerran itse väsyneenä menneeni yövuorossa kuormaa hakemaan, ja laanille päästyäni tuumin että nyt on laitettava ketjut vetäville, otettava peruuttamalla vielä mahdollisimman paljon vauhtia edessä olevaan mäkeen jotta pääsen ylös sen. 

Pääsin kyllä, ja heittämällä. Väsyneenä tehdyn pienen mittavirheen vuoksi mäen nyppylän jälkeen koittanut t-risteys aiheutti paniikki jarrutuksen kun vauhtia oli reilu 60kmh vielä sen ilmestyttyä näkyviin nyppylän takaa.

Unen merkitys siis on valtava, eteenkin niissä paikoissa joissa ajamisen täytyy tulla selkärangasta tavalla jonka voi vai kokemalla oppia.

Itselleni kyseinen ajanjakso sisältää yhden rankimmista työviikoista joita olen käynyt läpi. Tapahtumat ovat osin unohtuneet sieltäkin, joten yksityiskohtia jää uupumaan eikä kaikkea voi kirjoittamalla saada kerrottua. 

Kuitenkin, olin päivävuorossa silloin. Muutamien pienien vastoinkäymisten sävyttämän alkuviikon kohdalla jo mietin, ettei tästä ole häävi viikko tulossa. 

Tapahtumien konkretisointia alkoi ilmetä suuremmin, kun Jaalassa kävin kuormaa hakemassa. Paikka vaati pois tullessa asennetta ajamiseen, ja vauhtia mutka mäkien ajoon. 

Sain kuorman kyytiin, ja ketjut vetävillä läksin pinolta liikkeelle ottaen Volvosta irti niin paljon kuin sain. Pääsin ensimmäisen mutkamäen lähes ylös kun meno loppui kesken, koitin viimeisillä moottorin murinoilla saada kaivatettua kuopat jotta auto säilyisi mäessä paikallaan mutta se oli turha toivo.

Mitään en voinut enää siinä hetkessä tehdä, muuta kuin ottaa kahdella kädellä ratista kiinni nojaten päätä selkänojaan ajatellen että saa nähdä mihin se pysähtyy.

Toivoin että pelkällä perävaunun kaatumisella säilyisi, mutta tuuri oli parempi. Isot penkat kiilasivat perävaunun, ja meno pysähtyi siihen. 

Varovasti loikkasin autosta ulos katsomaan miten kävi, ja mistä tämä oikein johtui.

Pienen tarkastelun jälkeen huomasin, että duomatickin letku oli lähtenyt irti. Ilmeisesti ottanut johonkin metsässä kiinni ja jarrut olivat päällä olleet pinolta lähtien. Jäässä kiiltävät reki jäljet loistivat meinaan mäestä pinolle saakka. Ei siis ihme että se ei siinä mäessäkään pysynyt, tai ettei meno riittänyt päästä sen pidemmälle. 

Enkä kyllä halua edes ajatella miten olisi käynyt jos siitä alamäen puolelle olisin vaunun saanut vedettyäkin.

Siinä paikkoja siistittyäni otin työkalupakin, ja läksin laittamaan letkuja takaisin kiinni. Tilanteen kruunasi työkalupakin pohjan repeäminen, jonka seurauksena kaikki työkalut olivat pitkin poikin hangessa tai luisuneena perävaunun alle.

No siitäkin pääsin.

Seuraavalla kuormalla meni metalliputken liitin rikki nosturista, ja öljyä alkoi valumaan. Löysin yhden sopivan liittimin pakista, mutta kun aku ankan tuuri oli minut löytänyt, eihän sen asentaminen onnistunut. Ärtymyksen vietyä keskittymiskyvyn, sain väännettyä väärille kierteille liittimen joten eihän sekään pitänyt. 

Ylimääräinen paja reissu söi aikataulua, isännän lompakkoa ja kasvatti v***us käyrää.

Pääsin sahalle kuitenkin ajallaan. Siellä purettiin itse nosturilla maahan puut. Purkupaikka oli hieman liukas, ja alamäessä.

Tämän kyseisen tapahtuman jälkeen en koskaan ole talvikelissä enää kuormaa tehnyt ilman että perävaunujarru olisi kytkettynä lastauksen ajaksi.

Osan kuormaa purettuani alkoi auto hiljalleen valua alamäkeen. Kouraan jäi puita, ja ne roikkuivat pinon puolella ilmassa. 

Loikkasin nosturista auton rungon päälle, ja katsoin että seuraava stoppi olisi sahan lajittelukopissa, jos en jotain tekisi.

Näinä hetkinä ajatuksen juoksu tuntuu taaksepäin katsoen kestäneen pitkän aikaa. Tällaisesta on ihan tutkimuksia, että muistetaan miettineen hyvin tarkkaan asioita, ja on rekisteröinyt tapahtumien menon uskomattoman yksityiskohtaisesti.

Niin yksityiskohtaisesti, että videolta katsoen tapahtumat ovat vilahtaneet sekunneissa ohi eritavalla kuin mitä mieli sanoo.

Minä muistan miettineeni sahan seinää, ajan rajallisuutta ja että nyt minä menen nopeasti pinon ja auton välistä hyttiin estämään ison vahingon. Pinon ja auton välistä siitä huolimatta ettei niin saisi tehdä.

Minähän olen kuitenkin Suomalainen mies, eikä minulle satu mitään. Pääsin melkein sermin kohdalle kun alkoi tapahtuma ketju joka vei melkein hengen.

Samaan aikaan minä liukastuin, kourassa olevat puut osuivat pinoon ja siitä auton keula kiilautui pinoon. Sinne väliin minä jäin. Työkalulaatikko painoi rintakehää ja koivutukki selkää. Hengittämään en pystynyt. 

Varmaan jokin paniikki tai hengissä säilymisen tarve sai ilman estoja riuhtomaan itseäni sivulle päin ennen kuin vintissä pimenisi, mutta pääsin pois. Hetken aikaa siinä tasailin hengitystä, ja otin muutamia askelia edes takaisin ikään kuin vakuutellen itselleni että kaikki on kunnossa. 

Autoa tarkastamaan siitä, ja ihme kyllä mitään ei mennyt rikki. Eikä missään naarmun naarmua. Ei minussa eikä autossa. Jotain mustelman tynkää luonnollisesti siitä tuli, mutta ei vakavampaa loppujen lopuksi.

Osa kuormasta meni toiselle sahalle. Näiden kahden paikan välissä oli muutama kilometri.

En tiedä vaikuttiko vielä edellä mainitun tapahtuman jälkeen kytketty perävaunu jarru asiaan, mutta näiden kahden sahan välillä oli mennyt perävaunusta rengas jumiin, ja siitä oli pinta syöpynyt raudoille asti pois.

Siinä kohdassa v**utti jo kunnolla, mutta koettelemus ei ollut vielä ohi. Paluu kuormaan piti kerätä muutamasta paikasta. 

Suunnitelmana oli hakea yhdestä paikasta puita niin paljon, että saisin puoli nippua pysäkillä autosta vaunuun siirtämällä minimoitua telaamisen, ja tämän toiminnan jälkeen vetäjän haettua täyteen nuppi paikasta, ja kolmannesta täytöt kuormaan.

Ensimmäinen paikka meni suunnitellusti, mutta telausta aloitellessani huomasin linja-autolevikkeellä kyltin ''puutavaran käsittely kielletty''. 

Kuten tarinasta voi olettaa, ei sääntöjen noudattaminen ollut enää päällimmäisenä mielessä, vaan jatkoin telaamista.

Sain puut perävaunuun, kun ilmeisesti elämäänsä kyllästynyt yksilö tuli selvittämään tilannetta. Voin kertoa että tilanteen eskaloituminen käsirysyyn ei ollut kaukana, ja sekin vain minusta johtuen. Siitä on tullut onneksi kasvettua ihmisenä paljon.

Jantteri jatkoi lopulta matkaa, kuten minäkin kohti nuppipaikkaa. 

Ei helpotanut mielentilaa kun siellä ei enää puita ollut jäljellä. Joku oli jo hakenut ne, ja joko jättänyt kuittaamatta pois järjestelmästä tai järjestelmä virheen seurauksena ne olivat sinne uudelleen ilmestyneet. Oli miten oli, löysin itseni samaiselta linja-auto levikkeeltä siirtämässä perävaunusta puita takaisin vetäjään. Tyhjällä vetäjällä kun talvi liukkaalla ei meno ole turvallista, eikä tietyn painojakauman jälkeen edes laillista. Siis sääntöjen mukaista.

Matka jatkui kolmanteen paikkaan. sivutie, jolla puut näkyivät valtatielle. Kävin kääntämässä puiden jälkeen, ja katsoin että on liukkaan oloista.

Laitoin sen perävaunujarrun päälle kyllä, mutta nosturia kun vähänkin liikautti, auto liikahti myös. Ajattelin että nyt pelaan varman päälle. 

Kyseessä on viikon viimeinen kuorma, joten vien vaunun valtatien linja-auto levikkeelle ja telaan sen täyteen.

Sain vaunun täyteen, ja hyvillä mielin lastasin vetäjää ajatellen että kohta pääsen jatkamaan matkaa. 

Eihän se sitten niin mennyt. Nosturissa istuessani katsoin kun perävaunu alkoi hiljalleen valua levikkeellä kohti edessä olevaa penkkaa. Ei siinä muuta voinut kuin katsoa tilannetta. 

Perävaunun etukelkka pysähtyi kyllä siihen penkkaan, mutta on se siitä hankala ottaa perään tuo vaunu kun aisa on jossain tyhjän päällä penkassa.

Miettiessäni seuraavaa liikettä, katsoin paikkaa valtatiellä. Takana ja edessä mäet joiden taakse/takaa ei näe, edessä vielä notkelman pohjalla mutka ja liukastakin oli. 

Ketjulla saisin vedettyä aisan siihen asentoon että saisin vaunun perään, mutta siinä täytyisi käydä ottamassa se ketju välistä pois ja peruuttaa vielä kita kiinni aisaan. Autoa ei saa sellaiseen asentoon että etukelkan perusteella saisi nopeasti osumaan aisan kitaan, joten se menisi arvioimalla.

Sitten muu liikenne siihen vielä, kuinka turvallista tämä toiminta olisi.

Niillä hetkillä sain itse kokea millaista yhteisöllisyys kuljetusalan sisällä voi parhaimmillaan olla. 

Toinen pöllikuski ajoi ohi, ja la-puhelimeen koitin huikata että pystyisikö tämä tulla auttamaan jotta tilanne sujuisi turvallisemmin. Vastaus kuului särähtelynä la-puhelimesta kaverin kadotessa mäen taakse. 

Ei auta kuin koittaa itse sitten. Jotain siinä vielä tuumin ennen kuin läksin kaivamaan ketjua esille. Aloitin nykimään aisaa penkasta esille, kun tämä hetki sitten ohi pyyhältänyt kuljettaja tuli takaisin päin nupilla.

Oli potkaissut vaununsa levikkeelle ja kääntynyt takaisin päin auttamaan minua. Tilanne saatiinkin nopeasti hoidettua kaksin siinä.

Muun liikenteen alkaessa valumaan paikalle, minun piti tehdä siitä nopea lähtö enkä ehtinyt kuin sanallisesti kiittää.

Autoilijaa tai kaveria en erikseen muista, mutta tämä auttamisen halu ja oman työn keskeyttäminen toisen auttamiseksi teki vaikutuksen joka elää mukana vielä tänäkin päivänä.

Kiitos! joka tapauksessa, jos itsesi tilanteesta Hirvensalmella satut tunnistamaan. 

Sen myötä olen samanlaisen ratkaisun tehnyt myöhemmässä kohdassa itsekin juuri tämän tapahtuman innoittamana. Olin silloin toisaalla jo töissä, kun näin metsäkonekuljettajan maasturin kanssa jumissa. Peräkärry täyden säiliön kanssa oli suistunut risteyksessä ojaan, ja meno loppunut siihen. 

Seuraavan levikkeen koittaessa jätin siihen perävaunun ja käännyin takaisin. Kävin nostamassa nosturilla peräkärryn takaisin tielle. 

Siinä hetkenä tuli fiilis että hyvä kiertää eteenpäin. 

Ensi kerralla lisää. Tästä ajanjaksosta, ja varmaan vähän muustakin.

Mitä nyt on meneillään.

Kuukauden verran on vielä sen verran kireää tekemistä, etten saa vielä katelaskenta ohjelmaa paljoa edistettyä. Sen suhteen on kuitenkin hyvä, että toteutuneita lukuja olen saanut käyttöön kehitysyhteistyökumppaniltani. Suht hyvän kokoluokan kuljetusliike, jonka lukujen valossa tulemme työstämään kannattavuutta edistäviä tekijöitä samalla kun rakennamme ohjelmaa.

Pieni piikki asiakashankinnassa tekisi hyvää jotta päästään seuraavaan vaiheeseen suunnitelmissa. Kaikki toimintamme tähtää koko alan hyvinvointia parantaviin tekijöihin, joten toivomme sinun olevan mukana matkassamme. 

Oma tekeminen on tällä hetkellä suuntautunut lisätiedon hankintaan, ja muun muassa takuu säätiön kanssa olen ollut yhteydessä tiedustellen heiltä löytyvän tiedon välittämistä henkilökohtaisista talousvaikeuksista kärsiville.

Ja niille joilla niitä yleensäkin on, ei vain kärsiville.

Samaan tapaan kuin kysymys: jos neljä viidestä kärsii ripulista, tarkoittaako se sitä että se yksi nauttii siitä.

Eli myös niille joilla talousvaikeuksia on mutta ei jaksa murehtia niistä, asioille kannattaa tehdä korjausliikkeitä.

Jaan jossain vaiheessa linkkejä talousvaikeuksien voittamiseen liittyen, kertokaa niistä eteenpäin ihmisille jotka apua tarvitsevat.

Kiinnostaako lisä tienesti ->Lisätienestiä asiakashankinnalla sinulle

Me tarvitsemme teidän asiakkaaksemme, jotta voimme saavuttaa tavoitteemme auttaa teitä!

Etusivun etsin ketjuun kuulumattomia raskaankaluston hinausliikkeitä.

Eli hinausliikkeet jotka tulevat sivustolle ovat lähtökohtaisesti yrityksiä, jotka eivät kuulu välityspalkkiota vaativiin ketjuihin. Tämä on yrityksemme tapa osoittaa, että haluamme työllä tienatun rahan suuntautuvan oikeaan paikkaan. Näin ollen myös internetin hakupalveluiden joukosta tällaisten etsimisen sijaan lisäämme hinausliikkeen netisivuille linkin sivustollemme. Tämän linkin lisääminen sivustollemme on maksuton emmekä veloita linkin olemassa olosta sivustollamme muutenkaan yhtään mitään.

Muuta etsimäämme kontaktiverkkoa ovat:

-Korjaamot

-kaluston myyntipalvelut

-Tienpäällä huoltoa suorittavat tahot

Lisäksi toivomme palautetta teiltä arvon kolleegat, mitä sinä toivot että tarjoamme kuljetusalalle?

Rekkakuskilta rekkakuskille, ja kaikille kuljetusalan työntekijöille.

Joni.Niskanen@vdcenter.fi

puhelinnumeromme: 045 7838 1264