Tähän jäimme viimeksi: Kädet hikoillen, nyt minä ajan ensimmäistä kertaa rekkaa. Tuosta voi jokainen laskea ettei yhdistelmäkorttia ihan vielä taskussa ollut.

Olin matkalla pääkaupunkiseudulle kuorma-auto töitä etsimään. Monien vaiheiden jälkeen niitä löytyi.

Tuossa yöllä nelostietä etelään ajaessani mieleeni jäi tilanne, jossa vastaan tulevan rekan kohdalla en itse huomannut vaihtaa lyhyitä valoja. Pimeydessä radion soidessa olin päässyt kiinni siihen tunteeseen jonka olin rekkamiehenä olosta itselleni saanut luotua. Myöhemmin tätä ajamisen nautintoa tuli siihen liittyvä työ häiritsemään. Ajan kanssa sain kyllä karun totuuden. Sen eron mikä on lomamatkalla ajelevan henkilöauton ratissa olon ja kuormassa olevan yhdistelmäajoneuvon kanssa liikkuminen ja tarve päästä perille määränpäähän ajoissa.

Siitä kuitenkin aamun valjetessa pääsimme pääkaupunkiseudulle. 143 scaniaa työkseen ajava ystäväni oli jo puikoissa tässä vaiheissa, ja oli suuntaamassa varaosaliikkeeseen. Uusi startti oli määrä vaihtaa itse kyseisen varaosa myymälän pihassa ennen seuraavan kuorman lastaamista. Itse en tätä toimea jäänyt todistamaan vaan suuntasin veljeni luokse. 

Martinlaaksossa asunut veljeni oli lähdössä töihin, hän ajoi valtion omistamassa yrityksessä kuorma-autoa. Scaniasta uloshypättyäni läksimme suoraan veljeni kanssa juna-asemalle. Paikallisjunalla kyseisen yhtiön terminaaliin ja auttamaan työssä ja tutustumaan siihen. Nykyisin mukaan ei luultavasti pääse enää edes, enkä usko minulla olleen silloinkaan varsinaista lupaa siellä olla. Mutta siellä me touhusimme oman tovin, ja kyllähän minä ajamaankin siinä pääsin kun olin ensin totuttautunut liikenteen kulkuun ja reitteihin. 

Oma varsinainen ensimmäinen työpaikkani oli maanrakennusauton ratissa. 143 nokkamallin scania. Työ oli enemmänkin lapioon nojaamista kuin kuorma-autolla ajoa. Toinen asia mikä jäi mieleeni oli lyhyt keskustelu kaivurikuskin kanssa kun hän hantin penkillä istuessaan kerran tuumasi: sinusta tulis hyvä pitsakuski kun kaahaat menemään tuolla tavalla''. Asian pointia tajuamatta vastasin vain että '' se huutaa joka pelkää''.  Tästä toiminnasta ei muutoin juurikaan jäänyt työnsaralta kerrottavaa. Loppu häämötti ennen kuin se oli kunnolla ehtinyt alkaa. 

Nyt kun näistä tapahtumista on yli kaksi vuosikymmentä, ja itsestäni olen tänne tullut kertomaan. Jättämättä pois sitä että tie on ollut pitkä ja kivinen, mutta kaikesta on selvitty.    sekä niille joilla on vaikeaa, haluan olla tukena näyttämässä sen, että vaikeistakin tilanteista pääsee eteenpäin.                                                                                                                      Tämä kyseinen työ päättyi ajokortin menetykseen. Oma törttöily liikenteessä otti kokemattoman miehen kortin, ja ilman töitä läksin kotikonnuile hakemaan vauhtia. Ensimmäinen kierros oli yritetty ja sieltä häntäkoipien välissä takaisin vain parin kuukauden jälkeen. 

Omalla kohdallani on ollut  lyhytaikainen ja pitkäaikainen ajokortti menetelmä käytössä. Lyhytaikaisessa on tällainen kahden vuoden, sanotaan nyt vaikka koeaika, jolloin kortin menettämisen jälkeen teoriakoe ja inssi täytyy suorittaa uudelleen. Myös sakkojen määrä vaikutti näiden uusimiseen. Lyhytaikaisen ajo-oikeuden haltija on määrättävä ajokieltoon, jos hän syyllistyy edellisessä kappaleessa mainittuun tekoon kolme kertaa kahden vuoden kuluessa tai kaksi kertaa vuoden kuluessa. Kävin suorittamassa ajokortin takaisin saamiseen vaadittavat toimet ja aloin miettiä uutta yritystä. Kalajoen hiekkarannalla maatessani puolilta päivin mietin että etelään pääsisin hyvin, jos liftaisin kyydin Kiitolinjan rekalta. 

Samana iltana olin jo käynyt tuumasta toimeen. Haapajärvellä liikenneympyrän lähellä peukkupystyssä sain kyydin Ylivieskasta Jyväskylään matkaavaan rekkaan. Jyväskylän terminaalissa vaihto toiseen kyytiin, joka vei loppumatkan. Kyseinen kyydittäjä oli entinen puuautoilija Kuusamon seudulta muistaakseni. Mukava kaveri, juttua riitti ja matka meni nopeasti. 

Aamun koittaessa olin taas pääkaupunkiseudulla, veljeni luona töiden toivossa. Niitä löytyi samasta yrityksestä mihin veljeni oli vaihtanut. Yritykselle tuli lisää ajoja, ja enemmän oli merkitystä fyysisellä kunnolla kuin paikallisosaamisella. Autoon tuli apumies kantoavuksi, joten kunhan toisella oli paikallistuntemus niin työ saatiin hoidettua. Nyt pääsimme hyvin alkuun. Veljeni oli kiitolinjan ajojen parissa ja minä aloitin ruotsalaisen huonekalujätin tavaroiden kuljettamisen myymälästä asiakkaille pääkaupunkiseudulla.

Ensimmäinen työviikkoni oli hieman yli 100 tuntia 6  päivään. Työpäivän kulku oli jokaisena päivänä sama, myöhään iltapäivällä apumies väsyi, joten veljeni tuli kanssani jakamaan huonekaluja saatuaan kiitolinjan ajot valmiiksi. Kaksin ajoimme aamuyön tunneille, ja seuraavana aamuna sama. Vuosien varrella olen ihmetellyt monesti miten ihmisten joustavuus tavaran vastaanottoon oli niin valtava. Päivän mittaan soittelin asiakkaille ja siirsin myöhempään ja myöhempään toimitusaikoja siten, että viimeisiä vietiin kirjaimellisesti kahden aikaan yöllä. 

Eräs apumies joka sattui olemaan myös Haapajärveltä, haluan sanoa vielä varmuuden vuoksi että kyseinen pitäjä kuuluu maantieteellisesti pohjois-pohjanmaan puolella. Ei sillä että asialla olisi muutoin merkitystä, mutta tutustumis keskustelussa hän oli etelä-pohjanmaalta ja minä pohjois-pohjanmaalta. Kumpikin kuitenkin Haapajärveltä.

Jatkuu ensiviikolla....

Mitä nyt on tekeillä

Nyt on asikashankinnan aika. Niin tuohon kirjanpidon puolelle kuin apua tienpäälle osioon. Vaikka nykyään internetin aikakautena on helppoa kirjoittaa hakukoneeseen tarvitsemansa apu ja saada sieltä apua, haluan kuitenkin löytää niitä tahoja joilla olisi annettavaa apua tarvitsevalle. 

Kuljetusalan yhteisöllisyys ja autoilijan kannattavuus on asioita joita meidän kaikkien on hyvä vaalia. Tämä on perimmäisiä syitä joiden vuoksi olen tätä sivustoa ja yritystä rakentamassa. Se että odotammeko sormet ristissä huomisen olevan itsestään parempi vai teemmekö asialle jotain, on jokaisen oma päätös. Minä olen valmis tekemään asioiden parantumisen eteen töitä, vaikka sen tiedän olevan pitkätie. Eikä tämä liiketoimintana tule tukemaan omaa elämääni pitkäänaikaan muutoin kuin laihdutusta tukevana nälkäkuurina ennen kuin asiakkaita alkaa tulla. 

Se mitä minä haluan tämän liiketoiminnan saavan aikaan, on saavutettavan tuloksen avulla kehtittää alaa tukevia toimia. Eli sijoittaa tulosta takaisin kuljetusalalle. Sen sijaan että julkisten osakeyhtiöiden osakkeen omistajille lähetetään kaikesta ensimmäisenä siivu, ja katsotaan sitten pitikö asialle vielä tehdä vastineeksi jotain. 

Apua Tienpäälle osio

Renkaan rikkoutuessa tienpäällä, se on yleensä noin 1000€ kerta kulu. Tähän on olemassa ainakin hieman edullisempia vaihtoehtoja ja yhteystietoja joiden parissa tulen myös puurtamaan kunhan aikaa lohkeaa. Kiirettä pitelee siis aikalailla. 

Hinausliike puolella ajatukseni ohjautuu siihen, että saisimme rakennettua verkoston jossa ei ole isoa ketjua vetämässä välistä, vaan löytäisimme täältä yhdestä paikasta jokapuolelle sen avun yhtä helposti. 

Myös pienkorjaamot, huoltoauton omaavat ja eripuolilla suomea hydrauliikkaletkuja tekeviä tahoja kaipailen ja tulen etsimään tuonne apua tienpäällä osioon.

Onko sinulla tällaista palvelua tarjota, tai osaatko suositella tällaista paikkaa?

Tuleeko sinulle mieleen asioita joihin tienpäällä olisit kaivannut apua?

Mitä asioita sinun mielestäsi kuljetusalan parantamiseksi tulisi tehdä?

Lähetä meille viestiä vdcenteroy@mail.com

-Rekkakuskilta rekkakuskille, ja kaikille kuljetusalan työntekijöille.